Historia

"Paperikoirien" pito ja kasvatus lähisuvussani juontaa aina kauas 1920-luvulle.

Isoisäni omistamasta risteytetystä ajokoirasta löytyy maininta näyttelyluettelosta 15.-16.5.1932 Viipurissa.
Koiran nimi RATTO, syntynyt 12.3.1928  
isä: Heku-Luvia 7125 XV
emä: Luki


isoisa.jpg

Isäni 1950-luvun loppupuolella alkanut ja aina '90-luvulle jatkunut Suomenajokoiraharrastus useiden KVA kasvattajana, LUKIN linja, KILVAN kävijänä, antoi nuorelle pojalle läheisen kuvan koiraharrastuksesta.

1979 alkoi saksanmetsästysterrierien kasvatus, ensimmäinen koirani oli narttu C.I.B POHJ MVA FIN KVA PMV-81 V-81-85 TEPI. Kennelliitto

Uroksista muistoissa ensiksi mieleen nousee niin näyttelykehistä kuin metsästysretkiltä SF K & MVA Oleksi. Oleksi oli nopeatoiminen otekoira, riistalla ei ollut mitään sanomista. Ulkomuoto takasi huikean menestyksen näyttelyissä. Lisäksi 2x SERT ja Vara CACIB. Kennelliitto

Tepi ja Tepin jälkeläiset sekä Ruotsista, Hollannista ja Saksasta hankittujen "uusien verien" myötä sakujen kasvatuksen aktiivikautta kesti noin 20 vuotta.

VUOLASVIRTA palkinto

 

Ensikosketus jämtlanninpystykorviin tapahtui '80-luvulla, Ilmo Juntusen vieraillessa jämyineen kennelini sakuja katsomassa. 

Jämtlanninpystykorvani:

2022 KARUKOIVUN THE MOLANTERI FI51136/22
2019 TEPKARIN SEELA FI29723/19
2016 FI KVA VANAMON KUURA FI22727/16
2013 TEPKARIN VEERA FI25749/13
2010 FI KVA & MVA TEPKARIN SIIRI FI26048/10

"paremmilla riistamailla"

2012 LYYTI FI47855/12
2007 FI KVA TURVANKAPSUTTAJAN MEERI FIN39384/07
2002 FI KVA RIISTAVEREN KAMU FIN44510/02
2000 TUPA UKON TUPU FIN31350/00
1998 RONTIN RIKU FIN30303/98